Suomen erityiskasvatuksen liitto ry:n opintopäivät Naantalissa 19.-20.3.2022

Minä ja mentorimme William 'Bill' Griffiths saimme osallistua erityisopettajien koulutuspäiviin viikonloppuna pitämällä esityksen 'Johtamisen vaikutuksesta henkilöstön hyvinvointiin'. Oli hienoa esiintyä yli 120:n erityisopettajan innostuneena seuratessa kahden kokeneen rehtorin ajatuksia johtajan ja johtamisen merkityksestä.

Etukäteen jännitin Billin kanssa, saapuuko kukaan esityksen aikaisen alkamisajan vuoksi paikalle!

Meidän rehtorien ilmaan heittämät mielipiteet ja ajatukset saivat yleisön aika-ajoin purskahtamaan nauruunkin. Eräs kuulijoista tokaisi esityksen lomassa 'Miksi minun rehtorini ei toimi näin?', kuten esityksen pitäjät kuvasivat 'empaattisen' rehtorin toimivan. 

Vaikka Billin esittämät ajatukset ovat Englannista, englantilaisesta koulujärjestelmästä ja sieltä saaduista vuosikymmenten kokemuksista, sopivat ne kerrassaan loistavasti myös meidän suomalaiseen johtamiskulttuuriimme ja sen kehittämiseen.

Hyvää(n) altistumista odotellessa

Näin Covid 19 -pandemian aikana olemme saaneet totuttautua Suomen kielen sanaan altistuminen, jolla on tässä yhteydessä hyvin negatiivinen kaiku: altistuessaan henkilö on ”vaaran tai uhanalainen” tai ”suojaton jotakin vastaan”. Hän on joutunut koronalle alttiiksi.

Ennen koronaa muistan altis-sanaa käytetyn, kun jollakulla oli taipumusta joutua toisen henkilön tai yleisen mielipiteen tai tietyn aatteen vaikutuksen alaiseksi. ”Hänellä oli rikoksiin altis luonne”, saatoin kuulla.

Toisaalta - alttiudessa on paljon myönteistä.

Altis ihminen on aulis, valmis ja halukas auttamaan, milloin apua tarvitaan. Altis ihminen on taipuvainen ja vastaanottavainen - valmis tarkastelemaan asioita eri näkökulmista ja muuttamaan omia näkemyksiään.

Altis ihminen on uhrautuva ja epäitsekäs.

Korona-ajan koulussa pyritään ennalta ehkäisemään erilaisin järjestelyin altistuminen. Ihmisten väliset fyysiset kontaktit pyritään minimoimaan. Koulun toimintakulttuurista on riisuttu kaikki sellainen, jolla perinteisesti on pyritty rakentamaan ja vahvistamaan yksikön yhteisöllisyyttä ja samalla sen erityisyyttä.

Pohdin mielessäni koronan jälkeistä aikaa kouluissa. Uskon, että sellainen vielä tulee. 

Pedagoginen vapaus

Erittäin paljon arvostamani entinen kollegani Martti Hellström kirjoitti vuonna 2016 Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa -palstalleen kirjoituksen otsikolla Didaktinen vapaus. 

Teema oli tuolloin erityisen ajankohtainen: juuri tuohon aikaan maamme peruskouluissa alettiin asteittain noudattaa opetussuunnitelmia, jotka oli laadittu Opetushallituksen vuonna 2014 kuntiin opetussuunnitelmatyön pohjaksi antamia perusteita noudattaen. 

Hellström toteaa: ”Didaktinen vapaus on liikkumatilaa, jonka opettajuus on Suomessa saanut  ja ottanut.  Sillä on historialliset perusteensa.” Tämän jälkeen hän oppineena miehenä ansiokkaasti kuvaa tuon liikkumatilan historiaa 1800-luvulta lähtien aina 2000-luvulle, josta hän toteaa, etteivät opetussuunnitelman perusteet 2004 - samoin kuin vuoden 2014 - käytä käsitettä didaktinen vapaus. Hellströmin mukaan ”Liikkumatilaa on 90-luvun jälkeen kavennettu opettajilta, kouluilta ja kunnilta.  Mutta yhä sitä on, eikä se sillä poistu, että ops ei siitä puhu.”

Rehtorina sain tutustua varsin kattavasti eri Euroopan maiden kouluihin EU:n Erasmus+ -ohjelman sekä sen edeltäjien Sokrates I ja II -ohjelmien ja Life long learning -ohjelman tuella. Havaitsin, että didaktinen vapaus on varsin suomalainen vapauden laji. Opettajan arki on muualla kokemukseni mukaan varsin kontrolloitua, eikä edellä kuvattua liikkumatilaa juuri ole. 

Terveisiä Saksasta!

Matkustin Seppo Ryösän kanssa 14. lokakuuta Saksaan, määränpäänämme München, seurataksemme kaarinalaista jääkiekkotuomaria Aleksi Rantalaa, joka jo kolmatta kautta toimii ammatikseen Saksan DEL-liigassa yhtenä liigan päätuomareista. Olin itse tehnyt vastaavan matkan jo tammikuussa 2019. Matkastani kirjoitin tuolloin Rehtorin blogiini otsikolla Jääkiekkotuomarina Saksan DEL-liigassa.

Olimme tällä kertaa läsnä kahdessa ottelussa, joissa Aleksi toimi oikeudenjakajana.

Perjantaina 15.10. asemapaikastamme Münchenistä matkustimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä Augsburgiin illan otteluun Augsburger Panther - Red Bull München. Kuten todettua - minulla oli kokemusta tästä liigasta, olinhan ollut vuonna 2019 Straubingissa todistamassa sitä hurmoshenkeä, mihin täyteen ahdettu paikallinen Eistadion itsensä ja pelaajat virittää. Myöhemmin samana vuonna sain tilaisuuden seurata Berliinissä Eisbären-joukkueen ottelua loppuunmyydyllä Mercedes Benz Arenalla. Yleisö tosin huusi Dynamoa koko ottelun ajan.

Kuitenkin Das Curt Frenzel Stadion Augsburgissa oli tunnelmaltaan vielä jotakin paljon enemmän.

Sunnuntaina 17.10. matkustimme sitten tuohon jo mainitsemaani kauniiseen baijerilaiseen pikkukaupunkiin, Straubingiin, jossa seurasimme ottelua Straubing Tigers - Schwenninger Wild Wings. Vaikka yleisöä oli rapiat 3000, meteli oli tässäkin ottelussa aika ajoin korvia huumaava.

Päätimme erityisesti tarkkailla seuraavia pelin johtamisen osatekijöitä Aleksin ja hänen erotuomaritiiminsä toiminnassa: vuorovaikutusta tiimin kesken, vuorovaikutusta pelaajien ja ylipäätään "pelaajapenkkien" kanssa ja erotuomarinelikon roolitusta ja yhteistyötä - varsinkin pelin vaikeina hetkinä. 

Back to top