Suomen erityiskasvatuksen liitto ry:n opintopäivät Naantalissa 19.-20.3.2022

Minä ja mentorimme William 'Bill' Griffiths saimme osallistua erityisopettajien koulutuspäiviin viikonloppuna pitämällä esityksen 'Johtamisen vaikutuksesta henkilöstön hyvinvointiin'. Oli hienoa esiintyä yli 120:n erityisopettajan innostuneena seuratessa kahden kokeneen rehtorin ajatuksia johtajan ja johtamisen merkityksestä.

Etukäteen jännitin Billin kanssa, saapuuko kukaan esityksen aikaisen alkamisajan vuoksi paikalle!

Meidän rehtorien ilmaan heittämät mielipiteet ja ajatukset saivat yleisön aika-ajoin purskahtamaan nauruunkin. Eräs kuulijoista tokaisi esityksen lomassa 'Miksi minun rehtorini ei toimi näin?', kuten esityksen pitäjät kuvasivat 'empaattisen' rehtorin toimivan. 

Vaikka Billin esittämät ajatukset ovat Englannista, englantilaisesta koulujärjestelmästä ja sieltä saaduista vuosikymmenten kokemuksista, sopivat ne kerrassaan loistavasti myös meidän suomalaiseen johtamiskulttuuriimme ja sen kehittämiseen.

Mainitsipa Bill myös jotain alaistaitojen merkityksestä.

  

Esitys sai kestää vain noin tunnin, mutta sen jälkeen saimme vastata useisiin kysymyksiin. Muutama erityisopettaja lupasi myös esitellä rehtorilleen ja kuntansa sivistystoimen johdolle meidän ajatuksiamme johtamisesta sen muutostarpeista ja mentorointia yleensä.

Isot kiitokset tilaisuuden järjestäjille sekä tietysti myös ystävälleni ja mentorien mentorille Billille!

- Seppo Ryösä

P.S. Ohessa linkki myös tapahtuman esitysmateriaaliin ja PADLETtiin.

  

Back to top