Jargon leviää, vaikka emme haluaisi
Työnohjaajien oman OSVIITTA-lehden melko tuoreessa numerossa 2/2025 on artikkeli "Työnohjaaja, pilko jargonkupla". Se perustuu Laura Niemen kirjaan Työelämän tyhjänpuhujat - Jargonin kupla ja miten se puhkaistaan (2024).
Kuten Milla Holmberg artikkelinsa aloittaa, kieli on keskeinen ajattelun ja vuorovaikutuksen väline. Se on keino jakaa tietoa, ilmaista tunteita ja vaikuttaa ympäristöön. Sanoilla luodaan merkityksiä, ohjataan ajattelua ja tuotetaan oivalluksia. Sanat myös muokkaavat tapaamme hahmottaa maailmaa. Ne kertovat, keitä me olemme, mistä tulemme ja miten näemme itsemme suhteessa toisiin. Sananvalintamme voivat lohduttaa, rohkaista tai vahvistaa yhteyttä toisiin, mutta myös luoda ristiriitoja.
Artikkeli herätti minussa kiinnostuksen saada tuo kirja käsiini ja lukea se.
Muistan, miten työnohjaajaksi kouluttautuessani tunsin alemmuutta, kun en osannut työnohjauksen kieltä, jossa muut tuntuivat olevan jo varsin harjaantuneita. Monet osasivat "sanoittaa" ajatuksensa ja "makustelivat" niitä. Koulutuksen edetessä opin tuota kieltä - työnohjaajien ammattijargonia - mikä helpotti keskustelua kouluttajien ja muiden opiskelijoiden kanssa. Tuo kokemus alemmuudesta kuitenkin muistuttaa minua siitä, että työnohjaajana pyrin käyttämään kieltä, minkä asiakkaat ymmärtävät ja mistä heidän on mahdollista hyötyä.
Laura Niemi pohtii, kuinka asiantuntijatehtävät ovat korvanneet tuottavan työn ja kielestä on tullut paitsi työnteon väline myös sen koko sisältö ja tulos, jota toiset arvioivat. Tällaisessa ympäristössä tavallisten sanojen käyttö voi tuntua riskaabelilta: Paljastavatko ne, että osaamiseni on jäänyt ajastaan jälkeen tai että minulla ei ole uniikkeja näkemyksiä, joista kannattaisi maksaa?
"Ajattelutyön lisääntymisen myötä myös kieli on muuttunut abstraktimmaksi. Kielen avulla tutut ajatukset kääritään uusiin paketteihin. Haastavaa on se, että aina uudet paketit eivät aukea vastaanottajalle. Pahimmillaan kieli jää niin ylätasolle, että viestin vastaanottaja ei saa siitä otetta", kirjoittaa Milla Holmberg.
Minulle tämän kirjan lukeminen oli helpotus. Olen omimmillani, kun saan puhua vain Turun murretta.
Toimin oppilaitosjohdon mentorina ja työnohjaajana kasvatus- ja opetusalalla.
Suomen koulutusjärjestelmällä on oma jargoninsa, jota edustavat järjestelmää ohjaavat normit - lait ja asetukset - ja mm. opetussuunnitelmat. Rehtorien ja koko opetushenkilöstön on tämä kieli osattava, mikä on edellytys yhteiselle keskustelulle. Yhteisymmärrys taas edellyttää, että sanat ja käsitteet ymmärretään samalla tavalla - tai ainakin saman suuntaisesti. Varmuuteen tästä päästään vain keskustelemalla.
Kun tämä kieli tulee itselle arkisen tutuksi, meidän tulee muistaa, että se ei ole sitä viestiessämme asiakkaillemme, joita koulupolun alussa usean vuoden ajan edustavat lasten ja nuorten vanhemmat. Tämä on erityisen tärkeää niiden huoltajien kohdalla, joiden oma kieli on jokin muu kuin suomi tai ruotsi.
Kielen vaikutusten tunnistaminen vaatii kielitietoisuutta, jatkuvaa itsearviointia ja herkkyyttä keskustelun ja viestinnän dynamiikalle.
- Jyrki Välimäki -