Rakkaudesta lajiin
Työelämästä vanhuuseläkkeelle siirtyminen on merkittävä vaihe ihmisen elämässä. Siihen kuuluu sen ajankohtaan liittyvää hyödyn maksimoinnin järkeilyä ja toisaalta voimakkaita eron tunteita, irti päästämisen vaikeutta. Järki-ihmisiksi itsensä lukevat sanovat korostavansa ensinmainittua, kun taas tunneihmisiksi itsensä näkevät jälkimmäistä.
Itselleni eläkkeelle siirtyminen rehtorin virasta oli aikanaan tunteikas prosessi. Yritin toki olla myös järkevä. Hain eroa virastani heti, kun se oli mahdollista, jotta työnantajalla olisi mahdollisimman paljon aikaa järjestää työlleni jatkaja - tai ainakin paikalleni toinen. En suosittele samaa enää eläkkeelle siirtymistä harkitseville. Vaarana on tulla "elävänä haudatuksi", minkä itse koin.
Pikemminkin suosittelen tekemään tuon ilmoituksen vasta, kun se säädösten mukaan on viimeistään tehtävä. Tällä tavalla toimiessaan työntekijä säilyttää mahdollisimman pitkään oikeutensa työntekoon.
Alaisteni "elävänä hautaamisesta" ei mielestäni minua voi 30 vuotta kestäneen rehtoriurani aikana syyttää. Sen ymmärrän, etten osannut kuunnella jokaista eläkeikää lähestyvää alaistani oikein. Useimmat olivat valmiit siirtymään eläkkeelle, kun siihen oli mahdollisuus, mutta jotkut kokivat, ettei se ollut heidän oma valintansa. Minun olisi pitänyt rohkaista heitä jatkamaan vielä työuraansa. Niin toki opin kokemuksen myötä toimimaan.
Vanhuuseläkkeelle siirtyminen 60 vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä tammikuussa 2019 oli minulle kuitenkin jotakin, mihin olin vain paperilla valmis.
Kaipasin takaisin kouluun, mutta en rehtoriksi.
Toimin jonkin aikaa kouluvaarina, mutta - väheksymättä kouluvaaritoimintaa - tunsin, että minulla oli paljon enemmän annettavaa kuin mitä kouluvaarin rooli mahdollisti.
Olin onnekas, kun opiskelukaverini ja rehtorikollegani Seppo Ryösä soitti ja pyysi minua mukaan OPH:n osittain rahoittamaan Varsinais-Suomen #Paraskoulu -hankkeeseen, jonka tärkeänä tavoitteena oli mm. johtamisen rakenteellinen kehittäminen hankkeeseen osallistuneiden yhdeksän kunnan varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.
Siitä alkoi toimintani oppilaitosjohdon mentorina. Pian syntyi Rexit mentoroi™.
Aluksi se ei ollut helppoa. Sittemmin se oli vielä vaikeampaa. Tiesin, että minulla on paljon annettavaa - erityisesti siksi, että olin tehnyt rehtorina virheitä, jotka tunnistin ja tunnustin. Mutta olin myös onnistunut työssäni.
Mutta miten olla rehtorin tai päiväkodin johtajan avuksi?
Tunsin tarvitsevani kokemusasiantuntijuuteni tueksi koulutusta. Kouluttauduin työnohjaajaksi, mistä olen todella kiitollinen. Se lisäsi ymmärrystäni oppimisesta. Opin, mitä on dialogi. Opin erilaisia tekniikoita edistää yksilössä ja ryhmässä reflektointikykyä.
Varsin paljon toimin myös opettajien sijaisena muutamassa varsinais-suomalaisessa peruskoulussa. Yllä on erään ekaluokkalaisen piirtämä kuva minusta. Hän sai vieruskaveriltaan moitteen, kun hän piirsi ympän vihkoon. En itse tohtinut moittia...
Pidän opettajana toimimisesta, otan pestit varsin vakavasti ja pyrin tekemään aina parhaani. Opettajainhuoneessa tulen haistelleeksi ilmapiiriä, ihmisten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä tai sen puutetta. Tilaisuuden tullen keskustelen rehtorin kanssa. Koulut, joissa opettajana toimin, ovat toisiinsa verrattuna varsin erilaiset. Uskon, että minulla on hyvä tuntuma erilaisiin kouluihin.
Huomaan, että elän unelmaani. Koulu on ollut elämässäni keskeinen toimintaympäristö. Saan edelleen toimia siellä. Saan olla avuksi ja olla tukena valamassa tulevaisuuden uskoa työyhteisöihin lasten, nuorten ja koulun aikuisten rinnalla kulkien.
Ymmärrän hyvin, että säädetty eläkeikä on useimmille meistä juuri oikea hetki vaihtaa vapaalle ja että joidenkin tulisi voida tehdä se jo aiemminkin. Samalla kuitenkin haluan kannustaa ihmisiä eläkeiän kynnyksellä pohtimaan, miten itse kukin voisi hyödyntää pitkällä työuralla oppimaansa sitä jakamalla.
Vapaaehtoistyön rinnalla yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden tulisi omalta osaltaan tehdä palkkatyöhön kannustavia päätöksiä. Tässä kirjoituksessani en tietoisesti ole ottanut esille mm. verotukseen liittyviä seikkoja, jotka tällä hetkellä saavat järki-ihmiset jäämään kotiin tunneihmisten toimiessa urheilutermiä lainaten ”rakkaudesta lajiin”.
- Jyrki Välimäki -