Ei yksi mies
Ernest Hemingway kirjoitti yritteliään salakuljettajan koskettavan tarinan Kirjava satama, jonka alkuperäinen nimi on To have and have not. Teos pohtii kuolemaa, väkivaltaa ja kuinka pitkälle ihminen voi pärjätä yksin. Kirjan päähenkilö Harry Morgan on kova, klassinen Hemingway-sankari, joka salakuljettaa rommia, aseita ja ihmisiä Kuubasta Floridaan suurlaman aikaan. Hän ottaa myös paljon riskejä rannikkovartioston harhaluotien ja ennalta-arvaamattomien salajuonien muodossa. Se on kuitenkin ainoa tapa saada maha täyteen ja olla oman itsensä herra.
Miltei kirjan lopussa - 15. luvussa - Hemingway kuvaa lyhyen johdannon jälkeen tulitaistelussa pahoin haavoittuneen Harry Morganin ja hänet veneestään löytäneiden miesten vuoropuhelua:
Rannikkovartioston kutteri hinasi Queen Conchaa riuttojen ja särkkien väliin ruopattua kapeata väylää pitkin. Vartioalus keinahteli kevyen pohjoistuulen vuorovettä vasten nostattamassa aallokossa, mutta valkoinen vene liukui hinausköydessä kevyesti ja sulavasti.
"Tämä käy hyvin, jollei tuuli kasva myrskyksi", sanoi vartioaluksen kapteeni."Se ottaa aallot oikein sievästi. Robby osasi totisesti rakentaa kunnon aluksia. Saitko mitään selvää hänen höpinästään?" "Ei siinä mitään järkeä ollut", perämies sanoi."Hän on ihan sekaisin."
"Kaipa hän kuolee", kapteeni sanoi."Maha ammuttu auki sillä tavalla. Luuletko, että hän tappoi kuubalaiset?"
"Vaikeata sanoa. Kysyin häneltä, mutta hän ei tajunnut, mitä minä puhuin. Pitäisiköhän taas mennä haastelemaan hänen kanssaan?"
"Mennään katsomaan", kapteeni sanoi.
Jättäen ohjauksen toisen perämiehen haltuun he menivät ohjauskopin takana olevaan kapteenin kajuuttaan. Harry Morgan maksi siellä rautaputkilavitsalla. Hänen silmänsä olivat suljetut, mutta hän avasi ne, kun kapteeni kosketti hänen leveitä hartioitaan.
"Kuinka voit, Harry?" kapteeni kysyi. Harry katsahti häneen sanomatta sanaakaan.
"Voisimmeko tehdä jotakin hyväksesi, Harry?"
Harry Morgan katsahti kapteeniin.
"Ei hän kuule puhettasi", perämies sanoi.
"Harry", kapteeni kysyi jälleen, "haluaisitko jotakin?"
Hän kastoi pyyhkeen vesikannuun, joka oli telineellä lavitsan vieressä, ja painoi sen Harry Morganin rohtuneille huulille, jotka olivat aivan kuivat ja mustuneet. Silmät kapteeniin suunnattuina Harry Morgan alkoi puhua:
"Ihminen", hän sanoi.
"Niin", kapteeni sanoi."Jatka vain."
"Kun mies on yksin", Harry Morgan sanoi hyvin hitaasti, "hän ei pysty mihinkään, ei onnistu, ei kykene, ei voi selvitä."
Hänen puheensa keskeytyi. Kasvoilla ei näkynyt vähäisintäkään ilmeen häivettä.
"Jatka vain, Harry", kapteeni sanoi rohkaisevasti. "Sano meille, kuka sen teki. Kuinka se tapahtui, Harry?"
"Yksinäinen mies", Harry sanoi katsoen nyt häneen silmin, jotka kapeina viiruina pistivät esiin leveistä, korkeiden poskipäiden reunustamista kasvoista. Hän yritti lausua, mitä ajatteli.
"Neljä miestä", kapteeni sanoi auttaakseen häntä alkuun. Sitten hän jälleen kostutti Harryn huulia puristaen pyyhettä niin, että muutama vesipisara valui huulien väliin.
"Yksi mies", Harry oikaisi, pysähtyen sitten.
"Hyvä on, yksi mies", kapteeni sanoi.
"Yksi mies", Harry sanoi jälleen, lausuen sanat ilmeettömästi ja hyvin hitaasti. "Niin kuin asiat nyt ovat, niin kuin ne jatkuvat, ei voi mitään, ei pysty mihinkään."
Kapteeni katsahti perämieheen ja pudisti päätään. "Kuka sen teki, Harry?" perämies kysyi.
Harry katsahti häneen.
"Älkää pettäkö itseänne", hän sanoi.
Kapteeni ja perämies kumartuivat hänen ylitseen. Nyt hän sanoisi sen.
"Aivan kuin yrittäen ajaa toisen auton ohi mäessä. Kuin Kuuban tiellä olevassa mäessä. Millä tiellä tahansa. Missä tahansa. Aivan samalla tavalla. Tarkoitan, että sellaista kuin kaikki nyt on. Sellaiseksi kun kaikki on tullut. Hetken se kyllä käy laatuun. Jos on onnea. Mutta yksi mies."
Jälleen hän keskeytti. Kapteeni pudisti päätään perämiehelle. Harry Morgan katsoi ilmeettömästi. Kapteeni kostutti jälleen huulia, joista jäi pyyhkeeseen verisiä merkkejä.
"Yksi mies", Harry sanoi katsoen vuoroin kumpaakin. "Yksin ei mies voi mitään. Ei kukaan yksin voi."
Hän vaikeni taas.
"Kuinka tahansa, yksin ei ole mitään mahdollisuuksia."
Hän sulki silmänsä. Kesti kauan, ennen kuin hän sai sanotuksi kaiken, ja hän oli tarvinnut koko elämänsä oppiakseen sanomaan mitä halusi.
Aikanaan rehtoriurani alku oli hankala. Jo valintani Vasaramäen koulun rehtoriksi herätti vastustusta. Muistan ensimmäisessä johtamassani henkilöstöpalaverissa lukeneeni ääneen edellä olevan katkelman. Halusin siten ilmaista käsitykseni siitä, miten tulisin työyhteisöä johtamaan.
Vuosien saatossa uskoni vahvistui: "Yksin ei mies voi mitään. Ei kukaan yksin voi."
- Jyrki Välimäki -